sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kuohkea raparperipiirakka

Tällä ohjeella tulee tehtyä raparperipiirakkaa heti kun anopin raparperimaalla varret ovat niin pitkät että pääsee varkaisiin. Ohje on peräisin vuoasta, jonka äiti on joskus hankkinut, eli kyseessä on keraaminen piirakkavuoka jonka pohjaan on painettu resepti. Piirakka on suunnattoman herkullista ja marenki kruunaa koko komeuden. Ainoa ongelma piirakan valmistamisessa on se, että lähes joka kerta unohdan kirjoittaa ohjeen ylös ennen kuin piirakkapohja peittää ohjeen alleen. Nyt pääsen onneksi täältä blogista tarkistamaan aineet ja määrät :)



KUOHKEA RAPARPERIPIIRAKKA

Pohja

2½ dl / 150 g vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
150 g voita (ei sulatettuna)
(3 rkl kylmää vettä)

Täyte

2 dl vettä
2 dl sokeria

1 l / 500g raparperia (n. 11 ohuehkoa vartta)
4 rkl maizenaa
3 keltuaista

Päälle

3 valkuaista
½ dl / 45g sokeria
  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Valmista pohja sekoittamalla (nyppilällä) aineet keskenään ja painele piirakkavuoan pohjalle.
  3. Laita painoksi herneitä tai muuta tarkoitukseen sopivaa että pohja pysyisi paikallaan paiston aikana.
  4. Esipaista pohjaa 10-15 minuuttia 200 asteessa.
  5. Valmista sillä aikaa täyte.
  6. Pilko raparperit pieniksi paloiksi.
  7. Sekoita kattilassa sokeri, raparperit ja maizena. Anna ensin kiehahtaa ja jätä sitten porisemaan miedolle lämmölle välillä sekoittaen kunnes raparperin palaset ovat lähestulkoon kadonneet.
  8. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan kunnolla sekoittaen.
  9. Vatkaa valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon sokeri.
  10. Kun otat pohjan pois uunista alenna lämpö 150 asteeseen.
  11. Kaada raparperitäyte esipaistetun pohjan päälle ja levitä täytteen päälle valkuaisvaahto. Pohja ja täyte saavat olla tulikuumia, ei haittaa.
  12. Tee vaahtoon halutessasi pieniä hyppyreitä, jotka paistuvat hieman muuta päällistä tummemmiksi.
  13. Paista piirakkaa noin 20 minuuttia 150 asteessa.
  14. Anna piirakan jäähtyä kunnolla! Jos ei malta odottaa ja piirakkaa otetaa lämpimänä leviää täyte rumasti pitkin pohjaa, mutta tämä ei tietysti vaikuta makuun :)

tiistai 17. toukokuuta 2011

Domino-juustokakku vol. 2

Tässä ohje nopeaan, helppoon ja sangen täyteläiseen juustokakkuun, johon tulee täytekeksejä pohjaan ja taikinaan. Nimi vol. 2 johtuu tästä aikaisemmasta ohjeesta. Uunissa paistettua juustokakkua ei voita mitään ja tämän kakun aineet kannattaa pitää aina jääkaapissa odottamassa. Alkuperäinen resepti on täältä. Puolitin ohjeen määrät, sillä 700 g tuorejuustoa tuntui isolta määrältä meidän 2 hengen taloudelle. Lisäksi alkuperäisessä käytetään 23cm x 28cm vuokaa ja minä tein tämän halkaisijaltaan 23 senttisessä irtopohjavuoassa, eli ihan tavallisena kakkuna alkuperäisen ohjeen palojen sijaan.

Mikä on muuten mielipide aitojen elintarvikkeiden halvemmista kopioista? Voisin nimittäin vannoa, että tämä kakku oli parempaa, kun kerrankin ostin aitoja Dominoja niiden halvempien Rainbown tai Pirkan kopioiden sijaan. En takuulla erottaisi keksejä sokkotestissä, mutta ehkäpä leivonnalliset ominaisuudet voivat erota toisistaan? Joskus nimittäin täytekeksipohja on niin kova, ettei sitä saa leikattua millään, mutta nyt ei ollut mitään ongelmaa. Pitää joskus testata kakkua oikein aidoilla amerikkalaisilla Oreos kekseillä...

Kissojen häätäminen kuvauspaikalta on muuten aika haasteellista puuhaa - kuten alla näkyy :)



DOMINO-JUUSTOKAKKU vol. 2

Pohja
255 g / 14+4 kpl täytekeksejä (esim. Domino)
0,3 dl / 25g margariinia

Täyte
400 g tuorejuustoa
2 dl / 120 g tomusokeria
1 dl ranskankermaa
vaniljauutetta
1/4 tl suolaa
2 (pientä) kananmunaa
  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  2. Voitele irtopohjavuoka vai muu sopiva astia (katso mitat kirjoituksen alusta).
  3. Murskaa 14 täytekeksiä monitoimikoneessa pieneksi muruksi.
  4. Lisää joukkoon sulatettu voi.
  5. Painele seos vuoan pohjalle tiiviisti.
  6. Älä laita monitoimikonetta vielä pois vaan murskaa vielä 4 keksiä karkeammaksi muruksi, eli koneen keskinopeudella muutama nopea sekoitus, jolloin paloista tulee sopivia sattumia täytteeseen. Jätä murut odottamaan täytteen valmistusta.
  7. Paista pohjaa uunissa 10 minuuttia.
  8. Anna pohjan jäähtyä sen aikaa kun valmistat täytteen. Jätä uuniin lämpö päälle.
  9. Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri vaahdoksi - 2 minuuttia on sopiva aika.
  10. Lisää joukkoon ranskankerma, vaniljauute ja suola. Vatkaa aineet kunnolla sekaisin - reunoja myöten.
  11. Lisää munat yksitellen ja taas hyvin vatkaten.
  12. Kääntele nuolijalla joukkoon vielä aiemmin murskatut keksimurut.
  13. Kaada täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita pinta.
  14. Paista kakkua noin 40 minuuttia, eli kunnes reunat ovat hyytyneet, mutta keskusta voi olla vielä vähän "hyllyvä".
  15. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi (n. 2 tuntia) ja siirrä sitten jääkaappiin vähintään 3 tunniksi - mielellään seuraavaan päivään.
  16. Tarjoillaan kylmänä ja vaikkapa jäätelön kera.