sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Helppo caesarkastike ja krutongit

Tomaatit ovat tähän aikaan vuodesta sen verran huonoja, että päätettiin jättää ne pizzan kanssa tarjoiltavasta salaatista kokonaan pois. Muutenkin pizzan kanssa maistuu mielestäni ihan pelkistetty rucolasta ja yhdestä tai kahdesta yksinkertaisesta aineesta koottu salaatti. Tällä kertaa päätettiin korvata tomaatti itse tehdyillä krutongeilla ja tehtiin jopa salaatinkastike itse. Lisäksi pizzasalaattiin kuuluu tietysti parmesaani ja basilika.

Kastike ei varsinaisesti taida muistuttaa ainesosiltaan lainkaan caesarkastiketta, mutta maku oli mielestäni hyvinkin paljon sinne päin. Ruokajogurtin voi varmasti korvata esim. ranskankermalla tai kermaviilillä. Kastikkeita varten pitäisi näköjään hankkia joku kunnon säilytysastia, sillä pakasterasia ei näytä hyvältä pöydässä :)

Krutonkeja en ole koskaan tehnyt itse, mutta tästä eteenpäin paahtoleivän kantapaloille löytyy varmasti käyttöä! Kaupan valmiit krutongit taas ovat kovia ja mauttomia, joten ne olen parin kokeilun jälkeen jättänyt hyllyyn. Näiden krutonkien maustamiseen käyvät myös omat suosikkimausteet ja totta kai myös tuore valkosipuli ja persilja.


HELPPO CAESARKASTIKE / PESTOKASTIKE
( ilman anjovista )


1 dl majoneesia
1 dl ruokajogurttia
2 rkl vihreää pestoa
2 rkl raastettua tuoretta parmesaania
½ tl suolaa

Sekoita aineet keskenään.

KRUTONGIT

3 paahtoleipää (mielellään ei ihan tuoretta)
3 rkl oliiviöljyä, rypsiöljyä tai sulatettua voita

½ tl valkosipulisuolaa
½ tl kuivattua persiljaa
(itse lisäsin vielä myllystä valkosipulin ja mustapippurin sekoitusta)

  1. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.
  2. Leikkaa paahtoleipä sopiviksi kuutioiksi.
  3. Sekoita syvällä lautasella tai kulhossa muut aineet sekaisin.
  4. Heitä leivän palat joukkoon ja sekoita nopeasti, mutta kuitenkin niin että jokainen reuna saisi vähän öljyä pintaansa.
  5. Asettele krutongit uunin pellille leivinpaperin päälle.
  6. Paista krutonkeja uunissa ensin 10 minuuttia, sitten kääntele niitä vähän ympäri ja laita uuniin vielä toiseksi 10 minuutiksi.
  7. Jäädyttyään tarjoile salaatin kera. Jos et käytä kaikki kerrallaan, sulje loput ilmatiiviiseen astiaan niin ne säilyvät kauemmin.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kolmen kerroksen juustokakku

Tämä ohje on lapsuuden klassikko. Ohje on muistaakseni peräisin siskoni kummitädiltä ja tämä on ensimmäinen juustokakku, jota olen itse pienenä tehnyt. Kakkua tuli pitkästä aikaa tehtyä omiin synttärijuhliin ja se maistui ihan niin hyvältä kuin muistinkin! Kiitos Turolle kakkukuvan ottamisesta, muuten olisi tämäkin resepti ehkä jäänyt jakamatta.
Rakastan uuniin laitettavia juustokakkuja ja tämän nerokkuus piilee kanelissa ja päälle tulevassa kermaviiliseoksessa.


AMERIKKALAINEN JUUSTOKAKKU

Pohja:
2½ dl digestivekeksejä
3/4 dl / 45 g tomusokeria
n. 8 rkl sulatettua voita

I täyte:
2 kananmunaa
400 g tuorejuustoa
1½ dl / 135 g sokeria
1 tl sitruunamehua
½ tl suolaa

Väliin (ja päälle) kanelia

II täyte:
2 prk kermaviiliä
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
vaniljauutetta
  1. Sulata voi, murskaa keksit ja sekoita aineet keskenään.
  2. Vuoraa irtopohjaisen kakkuvuoan pohja muruilla ja laita jääkaappiin siksi aikaa viilenemään kun teet ensimmäisen täytteen.
  3. Vatkaa kanamunat vaahdoksi.
  4. Lisää muut aineet yksitellen ja vatkaa kunnes seos on tasaista.
  5. Täyte pohja seoksella ja paista 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes seos on hyvin hyytynyt ja alkaa vähän ruskistua.
  6. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja ripottele pinnalle reilu kerros kanelia.
  7. Sekoita viimeisen kerroksen aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi ja kaada tortun päälle.
  8. Laita kakku vielä 220 asteiseen uuniin noin viideksitoista minuutiksi tai kunnes päällimmänen kerros tuntuu hyytyneen.
  9. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja nauti!