sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kuohkea raparperipiirakka

Tällä ohjeella tulee tehtyä raparperipiirakkaa heti kun anopin raparperimaalla varret ovat niin pitkät että pääsee varkaisiin. Ohje on peräisin vuoasta, jonka äiti on joskus hankkinut, eli kyseessä on keraaminen piirakkavuoka jonka pohjaan on painettu resepti. Piirakka on suunnattoman herkullista ja marenki kruunaa koko komeuden. Ainoa ongelma piirakan valmistamisessa on se, että lähes joka kerta unohdan kirjoittaa ohjeen ylös ennen kuin piirakkapohja peittää ohjeen alleen. Nyt pääsen onneksi täältä blogista tarkistamaan aineet ja määrät :)



KUOHKEA RAPARPERIPIIRAKKA

Pohja

2½ dl / 150 g vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
150 g voita (ei sulatettuna)
(3 rkl kylmää vettä)

Täyte

2 dl vettä
2 dl sokeria

1 l / 500g raparperia (n. 11 ohuehkoa vartta)
4 rkl maizenaa
3 keltuaista

Päälle

3 valkuaista
½ dl / 45g sokeria
  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Valmista pohja sekoittamalla (nyppilällä) aineet keskenään ja painele piirakkavuoan pohjalle.
  3. Laita painoksi herneitä tai muuta tarkoitukseen sopivaa että pohja pysyisi paikallaan paiston aikana.
  4. Esipaista pohjaa 10-15 minuuttia 200 asteessa.
  5. Valmista sillä aikaa täyte.
  6. Pilko raparperit pieniksi paloiksi.
  7. Sekoita kattilassa sokeri, raparperit ja maizena. Anna ensin kiehahtaa ja jätä sitten porisemaan miedolle lämmölle välillä sekoittaen kunnes raparperin palaset ovat lähestulkoon kadonneet.
  8. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan kunnolla sekoittaen.
  9. Vatkaa valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon sokeri.
  10. Kun otat pohjan pois uunista alenna lämpö 150 asteeseen.
  11. Kaada raparperitäyte esipaistetun pohjan päälle ja levitä täytteen päälle valkuaisvaahto. Pohja ja täyte saavat olla tulikuumia, ei haittaa.
  12. Tee vaahtoon halutessasi pieniä hyppyreitä, jotka paistuvat hieman muuta päällistä tummemmiksi.
  13. Paista piirakkaa noin 20 minuuttia 150 asteessa.
  14. Anna piirakan jäähtyä kunnolla! Jos ei malta odottaa ja piirakkaa otetaa lämpimänä leviää täyte rumasti pitkin pohjaa, mutta tämä ei tietysti vaikuta makuun :)

3 kommenttia:

  1. Kiva resepti! Tämä tulee meillä kokeiluun helatorstaina mökillä. Hukumme nimittäin raparperisatoomme ja on kiva kokeilla jotain uutta piirakkareseptiä :) Lisäksi tästä tulee ihan lapsuus mieleen, sillä mummini teki usein marenkipäällysteisiä piirakoita.

    VastaaPoista
  2. Hei! Voisitko kertoa miten pohja valmistetaan, jotta siitä ei tulisi löysää sössöä? :D terv. Tunarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Korjasin ohjetta nyt pohjan suhteen. Voin/margariinin pitää tosiaan olla kylmää, ei sulatettua, eli pohjan aineet "nypitään" paksuhkoksi taikinaksi. Myös veden voi tarvittaessa jättää lisäämättä. Itse en ainakaan viimeksi laittanut vettä lainkaan, koska margariini oli hieman jo ehtinyt lämmetä.
      Toivottavasti tästä oli apua.

      Poista