torstai 18. tammikuuta 2018

Kukkakaaliwingsit

Nää bongattiin viime kesänä mökkireissun aikana "Lunni leipoo" sivulta ja noin neljännellä kerralla sisäistin reseptin oikein kunnolla :) Ensin tuli tehtyä mökin aineista joku pikaversio, sitten arasteli tulisuuden kanssa, sitten ostin väärää kastiketta plus kaikkea muuta. Paha myös sanoa ovatko nämä yhtä hyviä kuin alkuperäiset kanasiivet, kun en ole moisia koskaan maistanut, mutta aika koukuttavia nämä ovat kun monta kertaa on tullut tehtyä.



KUKKAKAALI WINGSIT
1 kukkakaali (pieni tai puolikas isommasta)
 
Leivitystaikina:
1 dl vehnäjauhoja (tai muita haluamiasi jauhoja)
1/2 tl suolaa
1/2 tl savupaprikajauhetta
n. 1 dl vettä
loraus öljyä leivinpaperille

Tulinen kastike:
1 dl Texas Pete -kastiketta
1 rkl voita (sulatettuna)

Lisäksi:
kermaviiliä
(porkkanaa)
  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  2. Huuhtele kukkakaali ja pilko sopivan kokoisiksi ja mahdollisimman saman kokoisiksi suupaloiksi.
  3. Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, suola ja paprikajauhe. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Taikina saa olla suht paksua, jotta se tarttuu kivasti kukkakaaleihin.
  4. Pyöräyttele kukkakaalit taikinassa, nuppuosioiden tulisi peittyä taikinaan kokonaan, mutta pätkä varresta voi jäädä ilman taikinaakin - näin saa dippailtua käsin kukinnot taikinaan. Valuta ylimääräinen taikina pois ennen leivinpaperille asettelua.
  5. Asettele palaset öljyllä voidellulle leivinpaperille.
  6. Paista kukkakaaleja uunissa n. 20–25 minuutin ajan. Kääntele kukkakaalit puolivälissä toisin päin.
  7. Valmista paiston aikana tulinen kastike. Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon Texas Pete.
  8. Ota kukkakaalit uunista, kaada päälle tulinen kastike ja pyörittele kukkakaaleja kastikkeessa.
  9. Anna paistua uunissa vielä n. 5–10 minuutin ajan tai kunnes kastike on imeytynyt kukkakaaleihin.
  10. Anna kukkakaalien jäähtyä hieman - ovat tooooosi kuumia. Tarjoile kermaviilin ja halutessasi porkkanatikkujen kanssa.

1 kommentti: