lauantai 13. tammikuuta 2018

Porkkanakuppikakut

Alkuperäisenä ideana oli tehdä "tavallinen" porkkanamuffinipohja, laittaa päälle vaniljatuorejuustokuorrutetta ja marsipaani-porkkana-koriste. Aloin kuitenkin pari päivää ennen tapahtumaa googlettamaan erilaisia kuorrutteita ja eteen osui heti tämä ohje Smitten Kitchenistä, jossa huomio kiinnittyi erityisesti vaahterasiirappikuorrutteeseen. Jälkeenpäin voisin sanoa, että kuorrute ei ollut mitenkään erikoista, vaan olisi vaatinut ehkä reilummin vaahterasiirappia, sillä sen maku ei vahvan pohjan vuoksi ehkä erottunut tarpeeksi. Yllättäen ohjeen porkkanacupcakepohja osoittautui kuitenkin aivan mielettömän hyväksi. Muistutuksena kuitenkin, että muskotin kanssa täytyy olla varovainen! Nimim. "erään banaanipiirakan liialla muskotilla pilannut" :) Käytän kokonaisia muskottipähkinöitä, joita raastan pienellä raastimella. Tähän ohjeeseen riittää ihan muutama raapaisu pähkinän pinnasta. Ohjeen nerokkuus piilee myös erittäin pieneksi raastetussa porkkanaraasteessa, eli kannattaa käyttää pienintä terää mitä raastimesta löyty, jolloin porkkana värjää pohjan kivan oranssiseksi.

PORKKANAKUPPIKAKUT JA VAAHTERASIIRAPPIKUORRUTE
12 kpl

Pohja:
2,4 dl / 150 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl kanelia
pieni ripaus muskottia
½ tl inkivääriä maustepussista
2,4 dl / 212 g sokeria
1½ dl / 135 g rypsi/auringonkukkaöljyä
2 kanamunaa
3,5 dl / 190 g porkkanaraastetta
(1 dl saksanpähkinöitä murskattuna)
((½ dl rusinoita))

Kuorrute:
200 g tuorejuustoa
60 g pehmennyttä voita
0,3 dl / 40 g vaahterasiirappia
2,5 dl / 140 g tomusokeria (voi mennä enemmänkin)

Porkkanakoristeet:
125 g pötkö keltaista marsipaania
Punaista ja sinistä elintarvikeväriä (jauhetta tai nestemäistä)
(Tai valmista oranssia ja vihreää marsipaania)
  1. Valmistus kannattaa aloittaa koristeista ja ne voi valmistaa jo pari päivää aikaisemminkin ja säilyttää tiivisti kelmutetulla lautasella huoneenlämmössä.
  2. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
  3. Ota esiin 12 muffinivuokaa ja/tai (silikoninen) muffinipelti. Itse käytän paistamiseen joko teflonista tai silikonista muffinivuokaa, jonka koloihin laitan yleensä vielä erikseen paperiset muffinivuoat - näin leivonnaiset on helpompi irrottaa ja varsinkin jos ovat menossa jonnekin tarjoiltavaksi, on kuljettaminen siistimpää.
  4. Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, kaneli, muskotti ja inkivääri) yhteen.
  5. Vatkaa toisessa kulhossa öljy ja sokeri kunnolla sekaisin.
  6. Lisää seokseen kanamunat yksitellen.
  7. Lisää tämän jälkeen jauhoseos.
  8. Ja sitten porkkanaraaste sekä halutessasi pähkinät ja rusinat.
  9. Annostele taikina muffinivuokiin ja paista 20-25 minuuttia. Muffinin keskelle työnnettyyn tikkuun ei saa jäädä taikinaa.
  10. Anna pohjien jäätyä kokonaan ennen kuorrutteen valmistamista.
  11. Vatkaa pehmennyt voi ja tuorejuusto vaahdoksi.
  12. Lisää joukkoon vaahterasiirappi ja lopuksi tomusokeri sopivissa erissä. Tomusokeria voi tosiaan kulua enemmän kuin ohjeessa on määritelty, valmis kuorrute on melko paksua ja vispilän kuvio jää kuorrutteen pintaan.
  13. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa 10-20 minuuttia ennen kuorruttamista, muuten kuorrute voi herkästi valua kuppikakun reunojen yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti